| MITOITUS
Tuottavuuden mittaamiseen löytyy monta eri
välinettä. Riippuen yrityksen tilanteesta
ja tarpeista, joku niistä soveltuu paremmin
kuin muut. Tärkeintä on kuitenkin se,
että päättäväisesti mitataan
todellista tuottavuutta ja hyödynnetään
mittauksen antamaa tietoa.
Tuottavuuden mittaaminen palvelee yrityksen johtamista
monella eri tavalla. Yleisimmät käyttöalueet
ovat seuraavat:
- Suunnittelun apuvälineet auttavat asettamaan
tulevia tavoitteita realistisesti suhteessa
toteutuneisiin tuloksiin.
- Tehtyjen toimenpiteiden vaikutuksen arviointi
seuraamalla tuloksia.
- Eri osastojen ja yksiköiden kehityksen
seuranta sekä yhteistulosten laskenta.
- Tuottavuuden eri panosten ja osatekijöiden
tulokseen vaikutuksen arviointi.
- Muut käyttökohteet, esimerkiksi
tulospalkkauksen perustaksi.
Siimisoft Oy:n henkilöstöresurssien
suunnitteluohjelmat on työkalu, jolla hallitaan
mm. tuottavuuden suunnittelua. Hoimi, Tecmi, Kiimi
ja Siimi ohjelmissa hyödynnetään
uusin tietotekniikka, jolla on helposti hallittavissa
ja muutettavissa työmenetelmä toiseksi
kerralla korvaamalla. Ohjelmien keskeinen ominaisuus
onkin toimenpidekohtainen tarkkuus.
|